maanantai 11. heinäkuuta 2016

Uusi kamera, uusi matto, uusi vuosi

Olkkarin uusi kesämatto

Kamerapohdintani saivat yllätyskäänteen, kun juttelin aiheesta ystävälle. Hänellä oli hyllyssään vanha kamera, josta tuli minun uusi kamerani. Se on tosi järeä eli aivan muuta kuin alunperin ajattelin. Ei ollenkaan käsilaukkuun sopiva, vaan enempi mallia kahvakuula.

Muksun uusi vuosi

En ole vielä ehtinyt perehtyä kameran hienouksiin, mutta muutaman testikuvan olen räpsinyt. Kuvattavaa on piisannut: raksaprojektien edistämisen lisäksi meillä on juhlittu muksun syntymäpäiviä ja pörrätty kesälomareissuilla. Ja penkkiurheiltu ihan järkyttävä määrä, mutta se ei ole erityisen kuvauksellista :D

Nyt olisi ohjelmassa aamukahvi, jonka ajattelin nautiskella ulkona. Mukaan nappaan myös kesäkirjan, Canon EOS 7D käyttöopas.

-------

Edit: Pakko lisätä vielä pari kukkakuvaa illan puutarhakierrokselta. Koska kukat vaan ovat niin :) Myös jo kuihtuneet.









tiistai 17. toukokuuta 2016

Testing testing




Tältä näyttää rapun uudet kesäkukat. Hortensia ja laventeli ovat molemmat lempikukkiani. Monen muun lisäksi ;) Paahteinen rappu ei ole paras paikka hortensialle, joten laventeli taitaa saada uutta seuraa ja hortensia siirron muualle.

Kukat näyttävät kivalle, mutta mites valokuvat?



Valokuvia mietin sen takia, että minulla on ollut kameraongelmia. Järkkäri temppuilee, enkä ole löytänyt huoltopaikkaa, joka fiksaisi sen. Toisaalta pohdin järjestelmäkamerasta luopumista, koska pokkaria olisi mukavampi kantaa mukana.

Pyörittelin aihetta lounaspöydässä, ja työkaveri tarjosi pokkariaan testiin.


Nämä kuvat napsin siis pokkarilla, joka on merkiltään Sony. Sony G lukee kamerassa, sen tarkemmin en tiedä mallista. Ihan tukevan oloinen kamera mutta kuitenkin rutkasti pienempi ja kevyempi kuin järkkäri. Minulla on Sonyn kännykkä, ja olen kännykkäni kameraan tosi tyytyväinen, joten merkki olisi siinä mielessä ihan luonteva valinta.

Ehkä näissä lemmikeissä näkyy parhaiten, että kyseessä on pokkari.


En tiedä... Järkkäri on kyllä vaikkapa näissä kukkien lähikuvissa ihan ylivoimainen, mutta toisaalta käsillä oleva kamera on paras kamera. Kuvakirjoihin/perhealbumiin pokkarilaatu riittäisi varmaan mainiosti, mutta blogissa olisi kiva vähän hifistellä kuvien kanssa ainakin toisinaan.

Järkkäreistäkin on tullut viime vuosina paljon uusia pienempiä vaihtoehtoja, joten ehkä sieltäkin löytyisi joku taskuun passaava. Jos teillä on kokemuksia hyvistä pokkareista tai minijärkkäreistä, niin mieluusti kuulisin plussia ja miinuksia. (Ja ei, ihan pelkän kännykkäkameran varaan en kyllä halua heittäytyä!)

maanantai 9. toukokuuta 2016

Prunus accolade






Täl pual jokkee kuukkii loisteliaasti, tois pual kukinta on aluillaan. Niin kaunista, ettei voi olla hymyilemättä.

Jokaisen kaupungin pitäisi istuttaa kukkivia puita jokien reunoille, kirjastojen pihoille, pyöräteiden varsille, torien laidoille.

Kukkivilla puilla on merkillinen vaikutus ihmisiin: ventovieraat alkavat puhua toisilleen kauneudesta.